Pääsiäisviikon alkaessa ostettiin koko perheelle herkuksi Mignon-munia. Niitä Fazerin perinteisiä, aitoon munankuoreen pakattuja pääsiäisherkkuja. Nehän ovat kaikkien mielestä ehkä parhaita munia ikinä. 

Kun munat sitten oli herkuteltu ja pikkueemelit nähneet vierestä, kuinka muna kolautetaan rikki ja kuoren alta kuoritaan esiin maistuva suklaaherkku, alkoi tietenkin tehdä mieli lisää herkkuja. Paikkoja tutkiessa löytyi keittiönpöydältä munakenno täynnä niitä samoja valkeita munia. Eli ei muuta kuin toimeen: muna käteen, kolautus tiskipöytään ja ... munan sisältö valuu pitkin kaapinovia, kolmivuotiaan herkkusuun kädet ovat keltuaisessa ja ilme ihmettelevä. "Tuossa munassa oli jotain vikaa!"

Paikkoja putsatessa mieleen hiipii ajatus, että tulisiko nuo herkut julistaa tässä perheessä pannaan muutamaksi tulevaksi vuodeksi.

 Kylpeminen on pikkueemelien mielipuuhaa, jos kylppärin ovi jää auki pienin löytyy usein ammeesta kuivaharjoittelemasta kylvyssäkäymistä. Eräänä perjantaiaamupäivänä ovi oli taas kerran jäänyt raolleen. Sille aamupäivälle oli suunnitelmissa pullien paistamista ja olinkin keittiössä alustamassa taikinaa, kun kolmevuotias tuli ilmoittamaan, että "me mennään kylpyyn". Siinä kädet taikinassa totesin vain:" Ahaa, selvä..." En muistanut ovven jääneen auki kouluunlähtijöiden toimesta.

Hetken päästä alkoi kuulua veden kohinaa... Vasta siinä vaiheessa heräsin taikinanalustushurmiostani  ja huomasin kolmivuotiaan vaattet vanana olohuoneen lattialla. Siis sinne kylpyyn todella oltiin menossa, ainakin herra 3-v. Pienempi onneksi oli kanssani keittiössä leikkimässä säilykepurkeilla. Siis OLI minuutti sitten, mihinkäs se ehti livahtaa.  Vilkaisu kylppäriin.... Siellä 1-vuotias istuu tyytyväisenä ammeessa paita ja vaippa päällään isomman suihkuttaessa vettä kylpyä varten. oli vielä kertavaippa, joten hieman painoi, kun sen pojalta sitten riisuin.

Tokihan moinen oma-aloitteellisuus palkittiin ja pojat saivat virkistävän aamupesunsa.

 Ajatus tämän blogin luomisesta alkoi itää, kun eksyin eräänä päivänä keskusteluun, jossa TULEVAT äidit keskustelivat siitä, miten lähipiirissä kaikki vanhmmat tuntuvat olevan hukassa eivätkä todellakaan kuulemma osaa/viitsi kasvattaa lapsiaan. Keskustelun pääpointti tuntui olevan se, että kukaan jolla jo lähipiirissä on lapsia ei näitä kasvata mitenkään, mutta nämä tulevat äidit tulevat näyttämään ympäristölleen sen, että HEIDÄN lapsensa ovat ihan vauvasta pitäen tottelevaisia ja kuuliaisia ja toimivat juuri niin kuin vanhemmat haluavat.

Heräsi ajatus, että ainakin minun tenavani - joita on kaikkiaan viisi, mutta tässä tulen keskittymään kahteen nuorimpaan 1-v ja 3-v poikaan - ovat kyllä olleet kaikkea muuta kuin tyhjiä tauluja tai nukkeja joita voin esitellä ja muokata oman haluni mukaan. He ovat pienestä pitäen osoittaneet omatoimisuutta ja toteuttaneet itseään, haastaneet ja kyseenalaistaneet vanhempien sääntöjä. Kyllä he tuhannen toiston jälkeen ovat viimein joitain asioita oppineetkin, ja toisia asioita kerrasta kokeiltuaan ja todettuaan ettei se niin hauskaa olekaan. 

Kunpa lastenkasvatus olisikin niin yksinkertaista, että kerran nätisti sanomalla menisi asiat aina perille. TTaitaa useammin olla niin, että kyllä sitä jossain vaiheessa saa jokainen huomata sen, että jotain jäynää lapset tekevät, eivät kurittomuuttaan tai ilkeyttään vaan ainoastaan uteliaisuuttaan ja koska ovat lapsia...