Ajatus tämän blogin luomisesta alkoi itää, kun eksyin eräänä päivänä keskusteluun, jossa TULEVAT äidit keskustelivat siitä, miten lähipiirissä kaikki vanhmmat tuntuvat olevan hukassa eivätkä todellakaan kuulemma osaa/viitsi kasvattaa lapsiaan. Keskustelun pääpointti tuntui olevan se, että kukaan jolla jo lähipiirissä on lapsia ei näitä kasvata mitenkään, mutta nämä tulevat äidit tulevat näyttämään ympäristölleen sen, että HEIDÄN lapsensa ovat ihan vauvasta pitäen tottelevaisia ja kuuliaisia ja toimivat juuri niin kuin vanhemmat haluavat.

Heräsi ajatus, että ainakin minun tenavani - joita on kaikkiaan viisi, mutta tässä tulen keskittymään kahteen nuorimpaan 1-v ja 3-v poikaan - ovat kyllä olleet kaikkea muuta kuin tyhjiä tauluja tai nukkeja joita voin esitellä ja muokata oman haluni mukaan. He ovat pienestä pitäen osoittaneet omatoimisuutta ja toteuttaneet itseään, haastaneet ja kyseenalaistaneet vanhempien sääntöjä. Kyllä he tuhannen toiston jälkeen ovat viimein joitain asioita oppineetkin, ja toisia asioita kerrasta kokeiltuaan ja todettuaan ettei se niin hauskaa olekaan. 

Kunpa lastenkasvatus olisikin niin yksinkertaista, että kerran nätisti sanomalla menisi asiat aina perille. TTaitaa useammin olla niin, että kyllä sitä jossain vaiheessa saa jokainen huomata sen, että jotain jäynää lapset tekevät, eivät kurittomuuttaan tai ilkeyttään vaan ainoastaan uteliaisuuttaan ja koska ovat lapsia...